Historia

Veklahden kyläyhdistyksen 40-vuotisjuhliin oli Marita Helminen koonnut historianäyttelyn. Kuvat (M Gerkman) julisteista tässä alla.

Veklahden kyläyhdistyksen historiikki 1982-2022 Marita Helmisen kokoamana tässä alla.

Alla olevat artikkelit on koottu aiemmin ilmestyneistä Kyläsanomista

Veklahden asutushistoriaa ilmakuvina

Kyläsanomat 48, 2019 Arja Pohto

Kirkkonummen kunnan nettisivuilta karttapalvelusta löytyy historiallisten karttojen valikosta kolme ilmakuvaa ( ortoilmakuvat vuosilta 1944, 1956 ja 1976). Niistä näkee mielenkiintoisen katsauksen kylämme kehityksestä maatalousmaasta asutusalueeksi. Piirroskuvat on tehty ilmakuvien pohjalta selventämään tekstiä (Arja Pohto).

1944

Ilmakuva on otettu juuri ennen Porkkalan alueen vuokraamista Neuvostoliitolle. Hernbergin suvun omistaman Vecklax-tilan pelloilla on vilja koottuna kuhilaille. Myllylammesta aikoinaan kuivattamalla saatu peltomaa erottuu kuvassa selkeästi sarkaojien ansiosta. Peltoa on myös nykyisen uimarantaan vievän tien molemmin puolin sekä koko laakso Humaljärventien molemmin puolin. Sinne kuljettiin nykyisen Riihitien mutkasta jatkuvaa metsänreunassa kulkevaa peltotietä. Se näkyy vieläkin heikosti maastossa. Nykyisen Seminaaritien paikalla on pahainen kärrypolku. Vuonna 1944 Veklahdessa on vain yksi muita vankempi tie, kartanoon johtava nykyinen Kivisillantie. Muut tiet ovat tila- ja peltoteitä, mm. Jousitie. Kuvassa näkyvät rakennukset ovat kartanon päärakennuksen lisäksi tilaan kuuluvia talousrakennuksia, työväen asuntoja ja muutama kesähuvila (mm. Kesälä).

1956

Ilmakuva on otettu heti Porkkalan vuokra-alueen palautuksen jälkeen. Auki hakattu rajalinja näkyy kuvassa kylän eteläpuolella. Hernbergin tilan maista suurin osa lunastettiin Karjalasta evakkona tulleelle perheelle, joka myi tilan edelleen liikemies Nikille. Hän vuorostaan myi palstoja kesämökkitonteiksi ja siinä yhteydessä teetti alueelle kaavan. Palstat olivat 2000-2500 m2 suuruisia. Ilmakuvassa näkyy entisillä pelloilla siellä täällä pieniä rakennelmia. Vanhojen peltojen sarkaojat erottuvat vielä kuvassa. Alueelle on rakennettu tiestöä, joka alkaa muistuttaa nykyistä (Myllylammentie, Seminaaritie, Vaeltajantie, rantaan menevä osa Riihitietä)

1976

Ilmakuvassa näkyy, miten alueen rakennuskanta on lisääntynyt. Useimmille noin 120:stä Nikin myymästä tontista on rakennettu. Myös Hernberg on myynyt maitaan rakennuspaikoiksi. Merkit vanhoista pelloista alkavat kadota. Rakennukset, puusto ja pensaikot peittävät tontit. Myllylammenojan reunoille on kasvanut lehtipuustoa ja pensaikkoa. Pelloista näkyy ilmakuvassa rippeitä enää Hernbergeille kuuluneella maalla Kivisillan eteläpuolella. Veklahti on kasvanut kirkkonummelaisittain tiiviiksi kyläksi. 

Alueen historiaa 500 vuoden ajalta

Kyläsanomat 52, 2021 Arja Pohto

Veklahti kuuluu Kirkkonummen kyläjaossa Sepänkylään. Kyläjako ei ole jotain menneen ajanmuistoa, vaan sitä käytetään nykyisinkin kunnallishallinnossa. Kyläjaon perusteella mm. suunnitellaan kaavoitusta ja rajataan koulupiirit. Silloin kun väestökirjanpito vielä perustui kirkonkirjoihin, luetteloitiin asukkaat kylien ja niiden tilojen mukaan.

Sepänkylän kokonaispinta-ala ilman vesialueitaon noin 8,5 km2 (= 850 ha). Matkaa kylän eteläisimmästä päästä pohjoisimpaan nurkkaan on 5,5 km ja leveyttä lännestä itään 2-2,5 km (Kuva 2 punaisella ympäröity alue). Nykyisin Sepänkylän alueesta on viljelymaata, laiduntaja niittyä noin 150 ha. Sepänkylän keskeiselläalueella sijainnut matala Hemträsket on kuivattu 1900-luvun alussa viljelymaaksi, kuten myös Myllylampi. Kylän tielinjaukset ovat sijainneet satoja vuosia samoilla sijoillaan, vaikkakin niiden käytön painopiste on vaihdellut.

Sepänkylällä on pitkä ja kiinnostava historia. Asuin-ja talousrakennusten sijoittuminen kylänkeskustassa (Veklahdentieltä n. 500 m Gesterbyntietä) lähekkäin kumpareelle viljelymaiden keskellä viittaa keskiaikaiseen kylärakenteeseen, kylätonttiin. Kylätontti on tyypillisesti paikassa, jota ei voi viljellä. Tilojen viljellyt maat ympäröivät kyläkeskusta, mutta kunkin tilan metsät saattoivat olla hyvinkin kaukana. Vaikka Sepänkylän maatilojen vanhat rakennukset ovat pääosin hävinneet, tiedetään niiden sijainnit (Kuva 1.) 

Vanhimpia kirjallisia tietoja Sepänkylän maa-tiloista ja niiden omistajista löytyy vuoden 1540 maakirjoista. Smedsbyhyn kuului viisi 100-150ha kokoista tilaa: Måsabacka, Barkars, Ollas, Stolas ja Jussas. Tilojen määrä kasvoi 1700-luvulla, kun Stolas-tila jakautui lähempänä kyläkeskusta olevaan Bystolas- ja hieman pohjoisempana sijainneeseen Utstolas-tilaan. Lisäksi v. 1778 perustettiin kooltaan kylän tiloja vastaava kruunun virkatalo Dannibacka.

Sepänkylän sotilasruotu

Ruotsinvallan aikana ruotuväki eli rivisotilaat asuivat perheineen torpissa silloin kun eivät olleet sotimassa tai harjoituksissa. Kahdesta kuuteen maatilaa pitivät yllä sotilaalle tarkoitettua torppaa ja varustivat sotilaan sotatilanteessa. Sepänkylän tilat muodostivat ruodun, joka antoi torpan yhdelle sotilaalle perheineen. Sotilas kuului Uudenmaan jalkaväkirykmentin Inkoon komppaniaan. Sotilastorppa oli eri aikoina eri talojen piirissä. 1700-luvun aikana oli Sepänkylässä kaksi Johan Stenman-nimistä sotilasta (s. 1707 ja s. 1731), joiden torpat olivat Barkarsin ja Jussaksen tiloilla.

Isojako 1700-luvulla

Etelä-Ruotsissa aloitettiin valtiovallan toimesta 1700-luvulla maatalouden tuotannon tehostaminen järjestelemällä tilojen maita järkevimmiksi kokonaisuuksiksi (nk. Isojako). Toimenpide käsitti koko valtakunnan eli aikanaan se toteutettiin Suomessakin. Se tarkoitti siirtymistä peltojen sarkajaosta yhtenäisempiin tilakokonaisuuksiin. Isojaon seurauksena monet tiiviit kyläasutukset hajosivat, kun tilojen rakennukset siirrettiin lähemmäs omia maita. Eri vuosisatojen karttoja vertailemalla näyttää siltä, että Sepänkylässä isojaolla ei juurikaan ole ollut vaikutusta asuinpaikkojen sijaintiin.

Kuva 2: 1. Måsabacka/Mosabacka, 2. Barkars/Barkas, 3. Ollas, 4A. Bystolas, 4B. uusi Utstolas/Vecklax, 5. Jussas/Svartvik ja 6.Dannibacka/Danibacka. Vahvalla punaisella viivalla on merkitty kylän raja.

Kohtalon hetkiä

Venäläisten valloitettua suuressa Pohjan sodassa (Isoviha 1713 - 1721) Helsingin he etenivät länteen ryöstäen ja hävittäen taloja. Ihmiset pakenivat kuka minnekin, varakkaimmat Ruotsiin. Osa taloista autioitui. Kasakat ryöstivät Kirkkonummen kirkon ja suurimman osan sen arkistoa v. 1713. Siksi tilojen ja väestön seuraamisen Kirkkonummen kirkonkirjoista pääsee aloittamaan vasta vuodesta 1739. Digitoidut rippikirjat ovat netissä vuoteen 1906 asti. Toinen kohtalokas käänne Sepänkylän historiassa oli Porkkalan vuokraaminen Neuvostoliitolle merisotilaalliseksi tukikohdaksi vuosina 1944-1956. Vuokra-alue ulottui Sepänkylään asti. Rajalinja jakoi kylän kahtia. Puolet Sepänkylästä tyhjennettiin asukkaista. Kyläkeskuksen rakennuskanta tuhoutui vuokra-aikana muutamaa rakennusta lukuun ottamatta.

Sepänkylän torpista

Torppari oli päätilasta muutaman hehtaarin vuokrannut viljelijä. Vuokran torppari maksoi isännälle päivätöinä. Vuodesta 1740 lähtien saivat talonpojat ottaa perintötiloilleen torppareita helpottamaan työvoiman tarvetta. Sen lisäksi torppia perustettiin myös nuorempien veljien tai aikuistuvien poikien viljeltäviksi. Sepänkylän vanhimmista torpista on merkintä vuoden 1776 kartassa Kirkkotien varrella. Myöhemmin torppia perustettiin muillekin Sepänkylän maatiloille.

Sepänkylän nimi sepän mukaan

Måsabackan tila elätti pitäjänseppää. Joka kylällä oli 1700 -luvulla seppä, mutta pitäjänseppiä oli vain yksi. Hän oli seppämestari, joka koulutti kyläseppiä. Måsabackan tilakoko oli noin 130 ha, josta peltoa n. 42 ha. Sepän pajaan tarvittavat hiilet tehtiin omasta metsästä. Ne sijaitsivat Sepänkylän takamailla, nykyisen Volsintien molemmin puolin.

Rippikirjoista selviää muun muassa, että seppä-mestareina oli samasta suvusta vuosina 1755 - 1815, Eric Wallas vanhempi ja nuorempi. Nykyisin sepistä muistuttaa enää paikan nimet Ahjotie ja Alasintie. Vuodesta 1759 vuoteen 1894 Måsabacka liitettiin Gesterbyhyn. Sen jälkeen tila palautui itsenäisenä Sepänkylään kuuluvaksi.

Måsabackan omistajat tiedetään v. 1540 maakirjoista lähtien. Tilakeskus sijaitsi nykyisen Gesterbyntien (silloin vain pieni kylätie) molemmin puolin Ahjotien risteyksen itäpuolella. Päärakennus (v. 1892 rakennetussa oli 9 huonetta) sijaitsi tien pohjoispuolella. Muut, mm. tilanhoitajan ja työväen asunnot, 46 lehmän navetta ja talli 6 hevoselle ym. sijaitsivat Gesterbyntien eteläpuolella. Tilalla oli kaksi torppaa jo vuoden 1776 kartassa. Suurin torppa oli 1820 -luvulta lähtien Harabacka Vanhan Kirkkotien varressa. Vuonna 1931 Måsabackasta myytiin maitoa, lihaa, munia, perunoita ja vehnäjauhoja Helsinkiin ja suoramyyntinä

Ennen rautatien valmistumista v. 1903, myytävät tuotteet kuljetettiin hevoskyydillä Luoman laiturille, mistä sulan veden aikana kulki laivaliikenne pääkaupunkiin. Hevoskyydillä Helsinkiin kesti kuusi tuntia. Myöhemmin tavarat kuljetettiin Masalan asemalle ja lastattiin junaan. Junamatka kesti vain tunnin. Måsabackan vanhasta rakennuskannasta on säilynyt ainoastaan vaja ja AIV-torni sekä joitain rakennusten perustuksia. 

Barkars, Barkas tila

Barkarsin tilan maat, noin 150 ha, sijaitsivat suurimmalta osin kylänmäen eteläpuolella Hemträsketin ympärillä (Kuva 2. alue nro 2). Osa Barkarsin maista on myös voinut sijaita lähellä Humaljärveä (1750 -luvulla tilalla oli torppa nimeltä Sywäjärvi). Runsas puolet tilasta oli metsää, lopuista puolet järvenrantaniittyä ja puolet viljelymaata. 1500 -luvulta 1870 -luvulle tila oli itsenäinen maatila. Barkarsissa asui 1700 -luvulla saman suvun perheitä, naimattomia sisaruksia, isovanhempia ja appivanhempia. Esimerkiksi v. 1770 tilalla asui maanviljelijä Thomassonin perheen lisäksi vävyn Johan Johanssonin perhe, ruotusotilas Johan Stenman perheineen ja pari vanhusta (kyrko fattiga). Vasta 1800 -luvulla alkaa Barkarsia koskevissa rippikirjoissa näkyä renkejä, piikoja ja muona-torppareita (spannmålstorpare). Enimmillään heitä oli tilalla toistakymmentä 1830 -luvulla. Barkarsin tilan osti v. 1870 kruununvouti Johan Lindström, joka yhdisti sen kahteen muuhun omistamaansa Sepänkylän tilaan (Bystolas ja Ollas).

Ollas

Ollaksen tilakeskuksen paikka on edelleen nähtävissä kylänmäellä Gesterbyntien eteläpuolella. Nykyinen keltainen päärakennus on tehty perinteiseen tyyliin Hangosta tuodun rautatierakennuksen purkuhirsistä 1970 -luvulla. Pihapiirin talousrakennukset on rakennettu Porkkalan vuokra-ajan jälkeen. Vuokrakautta edeltäneistä rakennuksista ei ole jäljellä juuri mitään.

Ollaksen tilan juuret ovat 1500-luvulla. Ollaksen maat sijaitsivat kahdessa osassa: kapeana suorakaiteen muotoisena palstana tilakeskuksesta etelään Hemträsketin taakse (n. 25 ha) ja toisaalta Sonninmäen peltoaukean pohjoislaidassa ja sen takaisessa metsässä (Kuva 2. alueet 3). Tilan koko on ollut noin 80 ha, josta metsää n. 50 ha. Rippikirjojen mukaan talossa oli paljon väkeä. Isäntäperheen ja sukulaisten lisäksi työväkeä oli yleensä kymmenkunta. Vuokralaisiakin oli: joskus merimiehen perhe, joskus helsinkiläisiä 'maallemuuttajia'. Samoin kuin Barkarsissa, myös Ollaksen tilalla asui vuorollaan ruotusotila perheineen. Tilalla mainitaan torppa 1830 -luvulla. Ollaksen lapsettomaksi jäänyt isäntä Henrik Eklund (s.1785) myi tilan vuonna 1856 kruununvouti Johan Lindströmille, joka yhdisti tilan aiemmin hankkimaansa Bystolas-tilaan.

Danibacka/Dannibacka

Kylänmäen korkeimmalla kohdalla Ollasta vastapäätä tien toisella puolella sijaitsi kruunun virkatalo (krono boställe) (Kuva 2. alue 6 ja violetit). Tilan tarkka koko löytyisi valtion arkistoista, mutta nykyisten kiinteistörekisteri-koodien perusteellakin voi arvioida sen olleen samaa suuruusluokkaa kuin Sepänkylän muut suurtilat eli noin 100 ha, jopa enemmän. Virkatalo oli virkamiehen palkan lisänä ollut asuntoetu. Kunkin isännän tuli huolehtia tilan rakennuksista ja peltojen kunnosta. Kruunun tarkastajat tekivät joka kolmas vuosi katselmuksen tilalla.

Tila perustettiin n. 1778, jonka jälkeen se toimi henkikirjoittajien (härads bokhållare) asuntona. Kun henkikirjoittaja Gustaf Grönroos hukkui kesällä 1845, virkatalon isännäksi tuli kruununvouti Johan Lindström. Hän isännöi virkatalo kuolemaansa saakka v. 1884. Viimeisin tieto digitoiduista kirkonkirjoista Danibackasta on vuodelta 1906, jolloin tilaa isännöi vuokraisäntä Henrik Warelius. Danibackan vanha talouskeskus kylänmäellä on nykyisin jaettu kahdeksi tontiksi. Ennen Porkkalan vuokra-aikaa rakennetuista rakennuksista on jäljellä enää pari aittaa sekä osa vanhan talon kellarista ja terasseista.

Stolas, Bystolas ja Smedsby gård

Stolas-tilan juuret ovat 1500-luvulla kuten Sepänkylän muidenkin suurten tilojen. Isovihan aikaan tilan omistivat veljekset Jacob ja Johan Henricsson. Johanin kuoltua v. 1757 tilan hoitoa jatkoivat hänen kaksi poikaansaJohan (1725-1788) ja Eric (1730-1808). Käytännössä tila jakaantui silloin kahteen osaan, joista lähempänä kylänmäkeä olevaa osaa alettiin kutsua nimellä Bystolas (Kuva 2. alue 4A) ja kauempana kylänmäestä olevaa osaa nimellä Utstolas tai Bakstolas. Kuvan 2 alue 4B kuvaa 1900-luvun alun jälkeistä uutta Utstolas/Vecklax-tilaa tilajärjestelyjen jälkeen.

Bystolas-tilan osti v. 1848 kruununvouti Johan Lindström, joka oli muuttanut kolme vuotta aiemmin kruunun virkataloon Danibackaan. Nyt hän isännöi Danibackan lisäksi Bystolas-tilaa. Ollaksen tilan kruununvouti Lindström osti ja liitti Bystolas-tilaan vuonna 1856 ja vuonna 1870 Barkarsin tilan. Kun kruununvouti Lindström isännöi omistamiensa tilojen lisäksi edelleen Danibackan virkataloa, oli hänen hallinnassaan vuosina 1870-1884 arviolta 400ha maata Sepänkylästä. Lindströmin kuollessa v.1884, Ollas, Barkars ja Bystolas muodostivat suurtilan nimeltä Smedsby gård, jonka pinta-ala oli n. 300 ha. Siitä oli peltoa ja laidunta n. 90 h, metsää 205 ha ja joutomaata 17 ha. Tilalla tarvittiin paljon työväkeä ja sitä olikin 1800-luvun lopulla toistasataa henkilöä.

Torppia on mainittu nimeltä Brokärr, Hannusbäck, Buskkärr, Solbacka, Kullhem jaSyvälahti. Muonatorppareita eli mäkitupalaisia perheineen oli kymmeniä, renkejä ja piikoja myös kymmenittäin. Suurtilan työväen lisäksi kruununvoudin mökeissä asui useita pitäjän ammattilaisia kuten pitäjän suutari, pitäjänräätäli, pitäjän muurari ja pitäjän maalari. Sepänkylästä oli tullut varsinainen käsityöläiskeskus.

Kartano vai suurtila?

Kartanon määritelmä ei ole vakiintunut tilojen luokittelussa. Ruotsinvallan aikana kartanoksi on kutsuttu aatelissäätyyn kuuluvan suvun omistamaa tilaa, jolla on ollut säädyn perusteella erivapauksia ja velvoitteita. Kansansuussa kartanoksi on voitu kutsua mitä tahansa suurtilaa. Smedsbyn tila ei ole ollut virallisesti kartano, koska kruununvouti Johan Lindström ei kuulunut aatelissäätyyn, vaan oli maanviljelijän poika. Seuraavista omistajista vaimot kuuluivat aatelissukuihin, mutta se tuskin riitti muuttamaan tilaa kartanoksi.

Johan Lindströmillä ei ollut perillisiä. Hänen jälkeensä Smedsbyn tilaa hoitivat kirkonkirjojen mukaan tiheään vaihtuvat tilanhoitajat ja vuokraviljelijät, kunnes v. 1907 tilan osti helsinkiläinen agronomi Carl Henrik Brunou (1870-1936). Brunou vihittiin 1902 aatelisen vapaaherratar Maria Aminoffin kanssa.

Seuraavista omistajista tiedämme, että suuren tiilinavetan (sen joka paloi osittain v. 2012) rakennutti Wolter Ramsay v. 1917. Navetta oli 40:lle lehmälle. Vuodesta 1924 tilan omisti Olof Sumelius ja aatelinen puolisonsa Hulda o.s. Ramsay ainakin vuoteen 1936 (Suomen maatilat, osa 1, Kuvat 4 ja 5). Porkkalan vuokra-aikana 1944-1956 Smedsbyn tilan 36:sta rakennuksesta tuhoutui 24. Jäljelle jääneistäkin rakennuksista osa purettiin huonokuntoisina. Näkyvimpiä vanhoja rakennuksia ovat tiilinavetta, sitä vastapäätä oleva vaunuvaja, lohkokivijalalla oleva viljakuivaamo 1900-luvun alusta, harmaakivi-kellari, navettaa vinosti vastapäätä oleva 1920-luvulta peräisin oleva asuinrakennus (vanhaa mäkitupalaisaluetta) sekä kauempana tiestäuuden valkotiilisen päärakennuksen (v. 1991) takana pehtoorin asunto 1900-luvun alusta.

Utstolaksesta tulee Vecklaxin tila

Utstolaksen tilan talouskeskus oli samalla mäellä Bystolaksen/Smedsby gårdin rakennusten kanssa rajoittuen Danibackan maihin. Tila kulki samalla suvulla 1700-luvun alusta 1800-luvun loppuun. Viimeinen suvun edustaja, Axel Jansson (s. 1869) myi tilan lakitieteen tohtori Werner Alarik Hernbergille vuonna 1905. Uusi omistaja nimesi tilan uudelleen Vecklax-nimiseksi ja siirsi tilakeskuksen Humaljärven rannalle. Lakimiehenä W.Hernberg tiesi miten menetellä, että sai maanvaihtokaupoilla Danibackan virkatalon omistaman ranta-alueen vaihdettua Utstolaksen maihin. Näin yhtenäistyi tilusten sijainti nykyiselleen. Hirsinen päärakennus, alun perin Karjalan kannakselta tuotu huvila, siirrettiin Helsingistä. Se purettiin 1950-luvun puolivälissä ja paikalle rakennettiin nykyinen talo. Maatilalle rakennettiin kaikki tarvittavat talousrakennukset kuten talli, navetta, viljavarasto, riihi, työväen asunnot, sauna, pesula jne. Tilan koko oli tuolloin noin 80 ha.

Vecklaxin tila hajosi Porkkalan vuokra-ajan alkaessa, kun luovutetulta alueelta evakuoiduille etsittiin uusia asuinpaikkoja. Maanlunastuslautakunta määräsi Vecklaxin tilasta lunastettavaksi suurimman osan. Vuorineuvos Gunnar Hernberg sai myytyä vapaaehtoisella kaupalla tilasta v. 1946 August Huldinille 4,5 ha ja vuokra-alueelle jääneen Gesterbyn tilan entisille omistajille Ebba ja Olle Dumellille 57,6 ha. Luovutusvelvollisuus hyväksyttiin täytetyksi v. 1949. Myyty tila jäi kuitenkin heitteille, kun äiti Ebba kuoli ja poika Olle opiskeli Helsingissä. Olle Dumell myi tilan. Tilan vaihdettua pari kertaa omistajaa se päätyi liikemies Väinö Nikille. Hän myi ostamaansa maata mökkitonteiksi. Näin sai alkunsa Veklahden pienasutus.

Jussas eli myöhemmin Svartvik

Jussaksen tila oli Sepänkylän pohjoisosassa, erillään kyläkeskuksesta. Sen n. 120 ha tilukset sijaitsivat suhteellisen yhtenäisesti. Peltoa on ollut n. 25 ha ja metsää n. 90 ha, loput laidunta, puutarha- ja joutomaata. Jussas oli samalla suvulla 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa, mutta isännät alkoivat vaihtua usein 1800-luvun lopulla. Renkejä ja piikoja oli vuosikymmenestä riippumatta kymmenkunta. Lisäksi talonväkeen kuului sukulaisia, vuokralaisia, usein myös sotilaan ja merimiehen perheet. Tilalla on mainittu nimeltä kaksi torppaa Svartvik ja Trillbacka/Trållbacka.

Vuonna 1910 pankinjohtaja Ch. Frosterus osti Jussaksen. Hän siirsi päärakennuksen lähemmäs Vitträskin rantaa ja antoi tilalle nimeksi Svartvik. Nykyinen päärakennus on puusta ja päältä rapattu. Se valmistui v. 1916. Vuonna 1930 kun tilan omistivat Kalle ja Dagmar Välimaa, oli tilalla 15 lehmän navetta ja talli 5 hevoselle. Tilanhoitajan asunnossa oli kuusi huonetta ja työväenasunnossa viisi huonetta. Puutarha oli suuri ja hyvässä kunnossa ja sen tuotteet huomattavana tulolähteenä (Suomen maatilat, osa 1). Tilasta myytiin 1950-luvulla Vitträskin loma-asutusalue, jonka osti myöhemmin liikemies Väinö Nikki. Maat jaettiin mökkipalstoiksi ja myytiin kuten Veklahdessa. 1950-luvun kartassa Svartvikin päärakennuksen kohdalla on merkintä "Kalevaopisto". Nykyisin päärakennusta kutsutaan Pakulaksi.